Info
Hyväri Rock Rauhassa Saimaa Gardensin rantapuistossa Saimaan rannalla 11. – 12.6.2010. Hyväri Rock on järjestetty kolme kertaa Imatran kesäteatterissa pienimuotoisena festivaalina. Aiemmat tapahtumat ovat tuottaneet n. 10 000 euroa huostaanotettujen lasten ja nuorten hyväksi.
Hyväri Rock on sallittu kaiken ikäisille lukuun ottamatta alueella sijaitsevaa ravintolatelttaa joka on K-18.
Perjantaina rokataan klo 18.00 alkaen aina yhteen asti yöllä. Lauantaina festivaali starttaa jo klo 13.30 ja päättyy klo 01.00.
AJO-OHJE
Saimaa Gardensiin pääset helposti omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Lähin rautatieasema on Imatran keskustassa vain noin viiden kilometrin päässä alueesta. Jos käytät navigaattoria, on kohteen tarkka osoite: Tiuruniementie 131, Joutseno. Kuntaliitoksen myötä Joutseno on 1.1.2009 Lappeenranta. Karttakoordinaatit: N 61°11' E 28°42'
Ajo-ohjeet löytyvät myös tästä linkistä AJO-OHJE
TAKSI
Festivaalin ajan väliaikainen taksitolppa sijaitsee n. 100 metrin päässä pääsisäänkäynniltä olevan pysäköintialueen yhteydessä.
LINJA-AUTO
Alueelle tulee linja-autokuljetus nk. festaribussilla Lappeenrannasta Joutsenon kautta, sekä Ruokolahdelta Imatran kautta. Muista ilmoittaa E. Rantaselle etukäteen mikäli olet tulossa Lappeenrannasta, Joutsenosta tai Ruokolahdelta. Imatralta kyytiin ilman ennakkoilmoittautumista.
Ilmoittautumiset Lappeenrannasta, Joutsenosta ja Ruokolahdelta:
E. Rantanen
info(nospam)clnet.fi
puhelin: 020 710 9700
Matkojen hinnat ovat:
Imatra ja Joutseno 3€/suunta
Lappeenranta ja Ruokolahti 5€/suunta
Tarkempi aikataulu löytyy pdf versiona tästä linkistä AIKATAULU
VESITEITSE RISTEILIJÄLLÄ
Hyväri Rock festariristeilyt Kylpylästä Rauhan Saimaa Gardensin rantapuiston satamaan tapahtuu M/s Christinalla.
M/s Christina lähtee tasatunnein Imatran matkustajasatamasta kohti Saimaa Gardensin rantapuiston satamaa perjantaina 11.6 alkaen kello 18:00 ja lauantaina 12.6 alkaen kello 16:00.
Hyväristä takaisin Imatran matkustajasatamaan risteilyt lähtevät tasa-puolitunnein perjantaina 11.6 alkaen kello 18:30 ja lauantaina 12.6 alkaen kello 16:30.
Viimeinen vuoro Hyväristä Imatralle kello 01:30 molempina päivinä.
Liput 5€/suunta.
Laivalla kahvio ja menevää musiikkia.
Saimaa Gardensin satamassa myös lipunmyynti ja ennakkolippujen vaihto rannekkeisiin.
VESITEITSE OMALLA VENEELLÄ
Satamasta löytyy venepaikkoja pienveneille. Lisätiedot ja venepaikkojen vuokraus:
sales@salpasafarit.fi
Mari Puhakainen, puhelin: 0400 388 953
MAJOITUS
Festivaalialueen läheisyydessä on runsaasti majoitustilaa. Lisätietoa majoituksesta alla olevasta linkistä:
Majoitus.doc tai Majoitus.rtf
Huom. Imatran Valtionhotelli, Saimaa Gardens ja Imatran Cumulus ovat jo melkein täyteen varattuja joten kannattaa kiirehtiä.
FESTIVAALIALUE
Festivaalialueelta löytyy bajamajoja yleisön käyttöön. Infopiste löytötavaroita varten. Infopiste sijaitsee Hyväri ry:n kahvion yhteydessä josta voi ostaa myös Hyväri t-paitoja, karkkia, limsaa, kahvia, teetä, makkaraa ja jäätelöä.
Festivaalialueelle ei päästetä henkilöä joka on häiritsevästi päihtynyt ja alle 18-vuotiaat eivät pääse alueelle päihtyneenä. Portilla tai tapahtuma-alueella ei ole erillistä narikkaa tai säilytystilaa tavaroille joten ethän ota ylimääräistä tavaraa joka voi kadota tai tulla anastetuksi. Rikoksista ilmoitamme välittömästi poliisille. Muutoinkin pidä huoli arvoesineistä ja tavaroista festivaalialueella.
ALUEKARTAT
Tästä linkistä voit ladata pdf:nä ALUEKARTAT
MAKSUVÄLINEET
Festivaalialueella käy käteinen raha ja pankkikortti lipunmyynnissä, sekä ravintolateltassa joka on K-18. Kannattaa varata käteistä rahaa mukaan jos haluaa ostaa vaikka lempiartistin t-paidan, sillä joissain myyntipaikoissa käy vain käteinen.
LIPUT JA RANNEKKEET
Kahden päivän pääsyliput maksavat ennakkoon 45€/kpl. ja yhden päivän pääsyliput 30€/kpl, pääsylippuja myy Lippupalvelun pisteet kautta maan. Lisäksi ennakkolippuja saa Imatran Musiikista, sekä Lappeenrannan ja Imatran Videofirma Makuuneista niin kauan kuin heillä lippuja riittää.
Lippupalvelun myyntipisteistä ostettuihin ennakkolippuihin lisätään välityspalkkio alk. 2,20€
Portilla kahden päivän pääsyliput maksavat 60€/kpl. ja yhden päivän liput 40€/kpl.
Portilla rannekkeiden myynti ja lippujen vaihto rannekkeisiin alkaa perjantaina klo 17.30 ja lauantaina klo 13.15. Rannekkeilla pääsee kulkemaan alueelta vapaasti ulos ja sisään. Järjestäjä ei korvaa rikkoutuneita lippuja tai rannekkeita.
RUOKAILU
Alueelta löytyy ruoanmyyntikojuja, sekä Hyväri ry:n kahvio jossa on edulliset hinnat. Kaikissa ruoanmyyntipisteissä ei välttämättä käy kuin käteinen raha.
ANNISKELU
Alueelta löytyy 1500 hengelle ravintolateltta/anniskelualue ja VIP-tilat. Ravintolateltassa noudatetaan 18 vuoden ikärajaa. Ravintolateltassa käy käteinen raha ja pankkikortit.
ENSIAPU
Hädän sattuessa festivaalialueelta löytyy ensiapupiste ja ambulanssi.
HUVITILAISUUTEEN EI SAA TUODA:
Päihdyttäviä aineita, ampuma-aseita tai tarvikkeita, räjähdysaineita tai räjähteitä, terä- tai lyömäaseita, ilotulitteita, soihtuja, savuja, sellaisia laitteita, esineitä tai aineita joilla voidaan uhata toisen henkeä tai terveyttä taikka joilla voidaan aiheuttaa vaaraa tapahtuman järjestykselle tai turvallisuudelle. Alueelle ei saa myöskään tuoda ammattikäyttöön tarkoitettuja kameroita tai äänityslaitteita ilman järjestäjältä haettavaa lupaa.
Järjestyksenvalvojalla on oikeus tarkastaa tapahtumaan osallistuvia henkilöitä. Reput ja kassit tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä. Sadevaatteiksi suosittelemme sadetakkeja, jonka saa helposti tehtyä vaikka jätesäkistä.
HYVÄRI ROCKIIN SAA TUODA:
AVAAMATTOMAT kartonkiset mehutölkit ja muoviset vesi ja virvoitusjuomapullot, sekä runsaasti iloista mieltä ja festarihenkeä.
Erittäin hauskaa Hyväriä kaikille!
-Henry K. Rock
PS. mikäli kysyttävää jäi, kirjoita siitä vaikka vieraskirjaan.
|